Kattoremontista
Kattoremontista
Korvanappiini kantautui tieto, että kiireisimmät teistä haluaisivat jo kuulla kattoremontista.
No.
Katto on uusi ja paikoillaan.
Ja näyttää tosi hienolta.
Harmi vaan etten voi julkaista siitä ainommaistakaan kuvaa, kuten en talosta ulkoapäin muutenkaan.
En ota sitä riskiä, että tulevat urakoitsijat tai remppajampat yhdistäisivät tämän talon ja nämä vuodatukseni täällä.
Saisimme sen jälkeen nikkaroida ihan itse tykönämme.
Ja siihenhän meistä ei olisi.
Mutta meistä on kyllä muita pätevämmiksi työnjohtajiksi ja laaduntarkkailijoiksi.
Ne tuleekin jokaiselle remppajengille ihan talon puolesta.
Lisäksi olen viime aikoina ryhdistäytynyt myös kellokorttina.
Vaadittiin muutama epäselvä veloitus ennen kuin ymmärsin rekrytoida itseni myös tuohon tehtävään.
Hommia oli tehty tuntipalkalla, eikä käsityksemme ajankulusta täysin kohdanneet. Elleivät he sitten olleet siirtyneet kesäaikaan useita kertoja työpäivän aikana.
Nykyään meillä on mieheni kanssa watsapp-ryhmä laskuvirheiden varalta.
Kirjaan sinne työmiesten saapumis- ja poistumisajat.
Ylimääräisiä norkoiluhetkiä ei tarvitse merkata, sillä käyn niin tiuhaan tarkkailemassa työn edistymistä, että he eivät mielellään vetkuttele meillä vaadittua kauempaa.
Mutta autossaan luulevat olevansa turvassa.
Ja tavallaan ovatkin.
Mutta voin kertoa, että siellä ei palkka juokse.
Viimeisimmässä ketjuun lisäämässäni kuvassa, napattu sälekaihtimien välistä, remonttimies istuu autossaan pihallamme, työt jo lopettaneena.
Merkitsin istuma-ajan ylös: 11.50-12.03.
Kolmetoista minuuttia.
Odotti ilmeisesti seuraavan laskutustunnin pyörähtävän käyntiin.
Vai mitäpä sanotte kellonajasta?
Sattumaa?
Mutta tämä tapaus ei liittynyt kattoremonttiin.
Sitä en valitettavasti päässyt valvomaan tarvittavalla tarkkuudella.
Minulla kun kuulemma on palkkatyökin.
Itse kattoremontti kesti kaksi päivää.
Ja käsittääkseni sujui moitteitta.
Loppukatselmuksessa kyselin kuitenkin kuva- ja/tai videotodisteita onnistuneesta työstä, mutta sellaisia ei kuulemma ollut.
He olivat katon tarkastaneet check-lista kourassa.
Takuu oli voimassa niin asennukselle kuin materiaaleillekin.
Itse olisin kyllä aika huolissani heidän oikeusturvastaan.
Jos päähäni tipahtaisi pisarakin, niin minua ei paljoa heidän rastinsa ruuduissa kiinnostaisi.
Katsotaan kiinnostaisiko oikeuslaitostakaan.
Mutta toistaiseksi täytyy kai vain luottaa.
Välitilassa ryömiminen tuskin tekisi minua nyt hullua hurskaammaksi.
Mutta entäpä telineiden rakentaminen sitten?
Voi Herranen aika sentään.
Ihan koko jutun, telineineen remontteineen päivineen, oli määrä kestää neljä päivää.
Ensinnäkin telinetarvikkeet toimitettiin pihaan näyttävin menoin kolme viikkoa ennen suunniteltua aloitusta.
Miehen tiedustellessa asiaa, todettiin, että suprais suprais, se alkaakin nyt.
Se kuuluisa Joku ei ilmeisesti ilmoittanut.
No eipä siinä. Mehän olemme erittäin leppoista ja mukautuvaa sorttia.
Toisin kuin vallitsevat sääolosuhteet.
Mies katsoi tulevan viikon ennustetta.
Viisi päivää räntää, sadan prosentin varmuudella.
Ja senkin jälkeen vähintäänkin epävakaista.
Siinäpä ei paljoa kattoa poisteltaisi.
Mies ilmoitti havainnostaan urakoitsijalle välittömästi ihan muina Pekka Poutina.
Mutta kyllä tässä kattoasiassa nyt edettäisiin. Katsottaisiin sitten hetki kerrallaan.
Seuraavana päivänä talonympärys piiritettiin telineillä.
Mutta yhtä surkeaa esitystä en ole kuuna päivänä nähnyt.
Vai mitäpä sanotte tästä?
Lisäksi osa telineistä oli asetettu kiikkumaan lumikinosten päälle.
Ja räntäsateella nuo kasat hupenivat silmissä.
Kolmena seuraavana päivänä käytiin sitten jos kenen toimesta korjailemassa ensimmäisten sankarien kättenjälkiä.
Eipä sillä. Sää oli edelleen mahdoton katon avaamiselle.
Ilmoittivat vuorokausi miehen säähavainnon jälkeen, että ei näytä lupaavalta.
Sää eikä aikataulu.
Eipä yllättänyt.
Nyt oli kiva sitten odotella kevätsateiden loppumista ja miettiä miten perheemme säilyisi hengissä kun väistämättä tuon surmanloukon läpi oli kuljettava päivittäin.
Pinnamme kiristyi päivä päivältä.
Kumpa he olisivat saaneet telineetkin yhtä tiukalle.
Suunnittelimme jo korvauspyynnön suuruutta.
Aluksi lähti hieman laukalle.
Mutta loppukatselmuksen yhteydessä ilmoittamamme summa oli jo inhimillisempi. Ja itse asiassa firman edustajan mielestä varsin kohtuullinen korvaus kahden viikon luikertelusta telinehelvetissä.
Hitto. Olisi sittenkin pitänyt kokeilla kepillä jäätä.
Mutta loppupeleissä olen kuitenkin niin tohkeissani tuosta pienestäkin nyhtämästämme summasta, että en aio mustamaalata kyseisen firman nimeä.
Jääköön se siis arvoitukseksi.
Kaikkihan tietävät, että pienetkin muutokset kotona yleensä kumuloituvat hyvinkin nopeasti.
Esimerkiksi uusi sohvatyyny saattaa sysätä liikkeelle olohuoneen täysremontin.
Meilläkin on nyt uuden katon myötä sitten kesäksi aikalailla maalaushommia tiedossa, jotta istuu sitten paremmin ympäristöönsä.
Olisi ollut liian helppoa valita katto sopimaan muuhun taloon.
No sitten.
Myös lapsuusmuistoja on huudettu lisää.
Katoista puheenollen tuli mieleeni tämä tapaus:
Ne jotka kehoituksestani ohititte viimeisimmän blogipostauksen, voittekin mennä lukemaan sen tästä. Näin ymmärrätte paremmin tätä pian kertomaani.
Ollessani yhdeksän vanha, rakas hamsterini Pipsa ei hämmästyksekseni synnyttänytkään neitseellisesti.
Eikä ollenkaan.
Aloin epäillä hänen sukupuoltaan.
Tyttönä kyllä myytiin.
Silloinen Raamattuni, hamsterikirja, tiesi myös kertoa Pipsan ulkoasun olevan kovasti naarasmainen.
Mutta koska painovirheet nyt eivät ole täysin ihmeitä nekään, halusin vielä varmistuksen alan ammattilaiselta.
Jumalasta seuraavalta, paikalliselta eläinkauppiaalta.
Koska luontoäiti ei ilmeisesti ymmärrä kärsimätöntä luonnettani, sattui kyseiselle epäilystenheräämispäivälle vuosisadan pahin myrsky.
Ihan oikeasti.
Sellaista ei ole ehkä koskaan täälläpäin nähty.
Googlatkaapa vaikka 90-luvun myrskyt Suomessa, niin uskon, että törmäätte uutiseen jossa kerrotaan kerrostalokattojen lennelleen pääkaupunkiseudulla.
En liioittele.
Mutta tuona päivänä minun piti saada vastaus. Tyttö vai poika.
Tarvitsin myös kyydin.
Sillä kukapa hullu olisi kävellyt kuljetushäkin kanssa niiden lentävien kattojen seassa ja asettanut hamsterinsa hengenvaaraan.
En voinut keskittyä mihinkään.
Kaikista vähiten läksyihin.
Jouduin kertomaan tilanteen useita kertoja ja kiihtyvällä intensiteetillä, ennen kuin isäni ymmärsi kuinka vakavasta asiasta oli kyse.
Parin tunnin argumentoinnin jälkeen hän kyyditsi meidät eläikauppiaan pakeille.
Ja tyttö se oli.
Oli koko ajan ollutkin.
Huh ja viuh.
Sanovat aina, että epätietoisuus on pahinta.
Eivätkä ole lainkaan väärässä.
Kommentit
Lähetä kommentti