Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Sirkus saapui kaupunkiin

Kuva
Sirkus saapui kaupunkiin Terveiset ketoosin rajamailta!  Kolme viikkoa sujui mainiosti.  Tai no hammasta purren.  Sekä ituja että pähkinöitä.  Vitsi vitsi.   Ei ituja saa syödä.  Liikaa hiilareita.  Sitten tuli eteen ystävän polttarit.  Voisi kuvitella dieetin noudattamisen olevan tuolloin hankalaa.  Mutta koska hän on vannoutunut ketohihhuli, oli päivän tarjoilut suunniteltu tukemaan tuota elämäntapaa.  Tai kidutusmenetelmää, miten sen nyt ottaa. Mutta sitten oli lisäksi tarjolla vähän jotain muutakin.  Ja tottakai ne vähän jotkut muut eksyivät suorinta tietä suuhuni ja sitä kautta aina lanteille saakka.  Mutta ei tietenkään pönttöön asti kuten joillain ärsyttävillä tyypeillä.  Läpipaskoiksikin kutsutaan.  Nyt en sitten tiedä olenko ketoosissa vaiko en.  En ajatellut kaipaavani pissaleikkejä,  mutta kyllä,  ny t voisin mieluusti tehdä tieteellistä tutkimusta.  Mittailla vähän ketoaineita.  Jos vain tietäisin miten.  Ole

Inkivääri

Kuva
Inkivääri Terveiset ketoosista!  Viime  päivityksessäni kerroin teille kuinka aloitin täysin järjenvastaisesti karppaamisen.  Ja mikä vielä idioottimaisempaa,  tein sen päivää ennen Vappua, tu ota munkkien ja kuohuvan luvattua juhlaa.  Eikös ne sano, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.  Tässä kävi kyllä juuri niin.  Mutta en voi sanoa kärsineeni täysin turhaan.  Kahden ensimmäisen päivän aikana painoni laski 1,7 kiloa.  Kuurin on määrä kestää seitsemän viikkoa.  Laskelmieni mukaan tulen siis pudottamaan tuona aikana 41,65 kiloa.  Se on kyllä aika paljon. Ehkäpä muutama munkki on sittenkin paikallaan.  Kaikkea muutakin tekee mieli.  Kuten inkivääriä ja siemennäkkäriä.  Meillä tuppaa silloin tällöin lähteä jotkut muutkin jutut vähän lapasesta.  Yllä esimerkki mitä tapahtui kun Jungle Juice Bar oli kiinni kriittisellä hetkellä. Eräänä kesäisenä sunnuntai-iltana olin varmaankin taas aloittanut terveellisen elämän. Kuinka mont