Inkivääri

Inkivääri



Terveiset ketoosista! 
Viime päivityksessäni kerroin teille kuinka aloitin täysin järjenvastaisesti karppaamisen. 
Ja mikä vielä idioottimaisempaa, 
tein sen päivää ennen Vappua, tuota munkkien ja kuohuvan luvattua juhlaa. 
Eikös ne sano, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. 
Tässä kävi kyllä juuri niin. 

Mutta en voi sanoa kärsineeni täysin turhaan. 
Kahden ensimmäisen päivän aikana painoni laski 1,7 kiloa. 
Kuurin on määrä kestää seitsemän viikkoa. 
Laskelmieni mukaan tulen siis pudottamaan tuona aikana 41,65 kiloa. 
Se on kyllä aika paljon.
Ehkäpä muutama munkki on sittenkin paikallaan. 
Kaikkea muutakin tekee mieli. 
Kuten inkivääriä ja siemennäkkäriä. 



Meillä tuppaa silloin tällöin lähteä jotkut muutkin jutut vähän lapasesta. 



Yllä esimerkki mitä tapahtui kun Jungle Juice Bar oli kiinni kriittisellä hetkellä.

Eräänä kesäisenä sunnuntai-iltana olin varmaankin taas aloittanut terveellisen elämän.
Kuinka monta terveellistä elämää muuten yksi ihminen voi oikein aloittaa?



Teki siis mieli jotakin raikasta. 
Niimpä suuntasimme tuohon tutuksi tulleeseen mehumekkaan.
Mutta kiinnihän se pirulainen oli.
Sitten muistin, että hypermarkettiin oli tullut mehukone, joka puristaa tuoretta appelsiinimehua aivan asiakkaan nenän edessä. 
Aikamoista luksusta sekin täällä pohjolassa. 
Sinne siis. 
Koneen kyljessä komeileva lappu kertoi kuitenkin toiminnan kannalta tärkeiden osasten olevan pesussa juuri tuolloin. 

Koko kaupungista ei tuntunut liikenevän riittävän terveellistä juotavaa buustaamaan minua taas monen tunnin huipputerveelliseen elämään. 
Ei auttanut muu kuin tehdä taas kaikki itse.

Niinpä ostimme mehukoneen tuosta samaisesta hypermarketista. 
Niin ja 30 kiloa hedelmiä.

Tulin tunnetuksi puristamistani mehuista.
Niitä tarjoiltiin aina vieraiden tullen.
Yleensä oikein tosi montaa sorttia. 
Kunnes lopulta myönsin, että litra mehua vei minulta kuorimisineen ja pilkkomisineen 
n. 60 minuuttia ja 15 euroa.
Kannoin sen aika- ja rahasyöpön suoraan varaston uumeniin. 

Miten ihmeessä rupesin kehumaan mehujani vaikka tekstin piti koskea inkivääriä?
Niin, juu. 
Inkiväärimehu.
Olen siihen ihan hulluna. 

Ja nyt haluankin teidän kaikkien käsittävän kuinka upea tuote tuo inkivääri onkaan. 
Pakko sanoa tuote vaikka se kuulostaa niin väärältä. 
Mutta tosiasia on, että minulla ei ole hajuakaan miksi sitä tulisi kutsua. 
Juures? Juuri? Vihannes? Hedelmä?
Taivaanlahja?

Ensikosketukseni inkivääriin sain noin vuosi sitten.
Rakas anoppini toi meille inkiväärikarkkeja.
Tungin sellaisen oitis suuhuni koska niin toimin karkkeja nähdessäni. 
Mutta tämä yksilö sai naamani vääntymään. 
Epätoivoisesti yritin kääntää sitä takaisin peruslukemille.
Mieheni totesi etten tykkää.
Mulkoilin häntä pahasti ja kiistin kaiken. 
Tottakai tykkäsin.
Anopin vierailun aikana en kuitenkaan syönyt enempää. 

Mutta myöhemmin kyllä. 
Vaikka tiesin, että olivat ihan pirun väkeviä, enkä tykkäisi. 
Niin silti. 
Kun ei ollut mitään muutakaan hyvää. 
Vaikka olin käynyt jo monesti tuijottamassa kuiva-ainekaappia.
Jääkaappia.
Ja pakastinta. 

Sanovat, että jotakin tiettyä ruokaa tai raaka-ainetta tulee maistaa viisi kertaa ennen kuin siihen tottuu.
No sitten kai söin vähintään viisi pahaa karkkia koska nykyään rakastan niitä. 
Ja inkivääriä kaikissa sen muodoissa.

Siinä missä meillä ennen tarjoiltiin upeita vastapuristettuja, mutta ylihintaisia mehuja, 
saavat vieraat nykyään nauttia itsekehittelemääni inkivääri-sitruunateetä. 


1. Kuori ja viipaloi pala inkivääriä. 
2. Pese puolikas sitruuna ja pilko se. 
3. Laita ainekset teekannuun ja kaada päälle kiehuvaa vettä. 
4. Anna hautua hetki. 
5.Lisää halutessasi loraus hunajaa



Todella paljon nopeampaa ja edullisempaa. 
Sori vaan vieraat. 

Tuputan tätä Inkivääri-ideologiaa kaikille jotka vähänkään viitsivät kuunnella. 
Se on kuulkaa niin hyvää. 
Ja terveellistä. 
Edes päiväkodin tädit eivät voi välttyä tältä ilosanomalta. 

Viime talvena kiiruhdin nuorimmaisen joulujuhlaan kassit kilisten. 
Jokainen arjensankari sai inkiväärishottinsa. 
Olisivat kyllä ansainneet jotain vielä väkevämpää, niin raskasta on varmasti kaitsea tuota kaksivuotiaiden laumaa. 
Mutta en tohtinut. 
Ja toisaalta, vannon, että juotuaan tuon pullon, ei salmarikaan maistu enää juuri miltään, niin hyvää se on. 


Mieheni on vannonut inkiväärin nimeen jo useamman vuoden. 
Minä taas olen tämmöinen myöhäisherännäinen. 
Siksi kai hän närkästyykin aina hieman kun tituleeraan itseäni Inkiväärin sanansaattajaksi. 
Mutta silloin minä sanon hänelle:
"Se, että toisinaan hönkäilee teekuppiinsa, että kyllä on hyvää,
-Ja vieläpä kaupan pussi-inkivääriteehen, huomatkaa. Jota ei voi mielestäni edes teeksi kutsua-
ei tee kenestäkään sanansaattajaa. 
Kun taas se, että pakottaa kyläilijät juomaan itseuutettua inkivääriteetä, 
kiikuttaa inkiväärishotteja lapsen joulujuhliin, 
puhuu inkivääristä tutuille ja tuntemattomille, sekä perustaa blogin kirjoittaakseen inkivääristä, ja ehkä vähän muustakin, 
se on sanan saattamista herraseni. 
Se on sanan saattamista."

Eli, syökää inkivääriä. 
Niin minäkin teen. 
Heti kun karppimentori suo. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Kutsukaa minua tuholaistorjujaksi

Leikkimökki