kuin meille tehty

Ostopakosta ja -lakosta Tiedättekö tunteen kun on pakko saada jotakin? Rauha ei astu kuvioihin ennenkuin olet saanut haluamasi.  Kun vaiennat järjen äänen perustelemalla mieliteon toteuttamista argumenteilla "No kerrankos sitä" ja "Olen kyllä ansainnut tämän". Jos omatunto vieläkin kolkuttelee,  laukaistaan viimeinen niitti:  "Tämän jälkeen en sitten pitkään aikaan“  -valttikortti.  Minulla on tämä aika usein.  Jotkut saattavat ajatella, että puhun suklaasta, alkoholista tai matkustelusta.  En.  Puhun kodin hankinnoista. Sisustamisesta.  No okei. Siitä suklaasta myös.  Olen aina ollut heikkona sisustamiseen. Jo lapsena huoneeni väriteema vaihtui sujuvasti vaaleanpunaisesta keltaisen kautta siniseen.  Jokaista tekstiiliä myöden.  Ja aika nopealla tempolla.  Tämä viimeksi mainitsemani mystinen sininen huone piti saada kun satuin lainaamaan kirjastosta teoksen jonka luettuani osaisin ennustaa suvasti kädestä kuin kädestä. 

Eiköhän se syksy ollut jo tässä Vaikka kesä onkin lempivuodenaikani,  alan silti aina jossakin vaiheessa odottamaan syksyä.  Uudessa vuodenajassa,  tai sen odottamisessa, on jotakin jännittävää.  Ihan kuin tällä kertaa tekisin kaiken toisin.  Niinkuin olin aina suunnitellut.  Mutta jättänyt tekemättä.  Tänä syksynä käpertyisin viimein ihaniin pörröneuleisiin.  Kuin missäkin katalogissa konsanaan.  Syventyisin romaaniin kynttilänvalossa.  Paistaisin uuniomenoita.  Vaan eipä ole vielä näkynyt.  Instagramin puolella kyselin myös teiltä,  mistä koostuu teidän mentaalisyksynne  ja täsmääkö se todellisuuden kanssa.  Vastausprosentti oli surkea.  En tiedä jäikö se kiinni tuosta  mentaalisyksy  -käsitteestä.  Keksin sanan ihan itse.  Ja olin siitä niin tavattoman ylpeä,  että en voinut olla käyttämättä.  Mutta ehkä tuo termi avautui vain keksijälle itselleen.  Tai sitten teitä ei vain kiinnosta tällaiset gallupit pätkääkään.