Hupsista saatana

Hupsista saatana




Nyt on kuulkaa sattunut sellainen kamaluus, 
että blogini on täyttänyt yhden vuoden, 
ihan salaa. 
Itse en tätä merkkipaalua kuukausi sitten muistanut, 
eikä teidänkään suunnalta ole fanfaarit soineet.

En usko, että silti olisi myöhäistä summata kulunutta blogivuotta yhteen. 

Aloitin kirjoittamisen ajatuksella, 
että pitäisin erittäin varteenotettavaa sisustusblogia. 
Maineeni leviäisi kulovalkean tavoin. 
Harkitsisin tarkkaan mitkä alan lehdet päästäisin tekemään jutun kodistamme. 
Pohdittavaa oli paljon. 
Voisimmeko esiintyä lehtijutussa omilla nimillämme? 
Emme. 
Voisimmepa. 
Siis todellakaan emme. 

Voin kuitenkin kertoa, 
että emme ole voineet esiintyä millään nimillä.
Ihan yksinoikeudella olen saanut julkaista
juttuja kodistamme. 

Aika nopeasti itsellenikin valkeni
ettei minussa ole mitään ammattimaista tai varteenotettavaa. 
Kärsivällisyyteni eikä taitoni riitä huippukuvien julkaisemiseen. 
En kykene pitkäjänteiseen imagon rakentamiseen. 
Julkaisuvälin pitäisi kai olla tasainen ja ripeä. 
Pysyisi seuraajien mielenkiinto yllä. 
Niin. En pysty siihenkään. 
Sen sijaan pystyn ongelmitta julkaisemaan viisikymmentä instastooria itsestäni. 
Päivässä. 
Tai olla kuukauden hiljaa. 
Somessa. 

Sisustamiseen keskittyvän sisällön sijaan laajensikin jossain vaiheessa blogin käsittämään kotiin ja asumiseen liittyvät asiat. 
Ja nehän kattavat lähes kaiken. 
Voin kertoilla mitä sylki suuhun tuo. 
Helppoa. 
Minulle. 

Vuosi huipentui lanseeraamaani joulukalenteriin. 
Instagramin puolella julkaisin toinen toistaan hullumpia videoplajäyksiä. 
Itsestäni. 
Kahdenkymmenenneljän päivän ajan. 

Joulukalenteriani kehuttiin 
"Ehdottomasti parhaimmaksi ja hauskimmaksi kalenteriksi". 
Myös "Yllättävin" mainittiin. 
Sen jälkeen kun olin videolla pessyt kasvojani kymmenen minuuttia. 

Muutenkin blogini on saanut hyvää palautetta. 
Esimerkiksi erään lukijan mielestä viikon tai kuukauden 
(riippuen aina kulloisestakin julkaisutahdista) paras hetki on se kun julkaisen uuden tekstin. 
Hän sai keskiviikkona vauvan. 
Voi olla, että elämän tähtihetket on mennyt uuteen uskoon. 
Mutta katsotaan nyt. 

Summa summaarum. 
Blogin pitäminen on ollut huomattavasti hauskempaa kuin etukäteen ajattelin. 
Vuoden aikana olen ymmärtänyt ettei minulla tarvitse olla kymmentätuhatta seuraajaa. 
Kahdeksantuhattakin riittäisi. 
Mutta jos blogini tuottaa iloa edes yhdelle lukijalle, niin hyvä. 
Laitan pillit pussiin vasta kun onnistun karkoittamaan sen viimeisenkin yksilön. 
Mutta siihen saakka näillä mennään. 

Ja sitten täysin satunnaisia kuvia vuoden varrelta. 
Palataan! 




















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leikkimökki

Korona tuli kaupunkiin