Uudet sohvatyynyt. Niin ja sohvatkin.

Uudet sohvatyynyt. Niin ja sohvatkin. 

Aiemminhan kerroin jossain sivulauseessa, että meille on tulossa uudet sohvat. 

No nyt he ovat keskuudessamme.

Ja koska meillä harvemmin tapahtuu mitään ilman suurta numeroa, 

oli näidenkin kanssa havaittavissa pientä draaman kaarta.

Ostopäätös sinänsä syntyi kivuttomasti. 
Mies katsoi kotona lätkän MM:n puolivälierää ja minä lähettelin liikkeestä valokuvia puhelimeen
jonka hän oli antanut taaperolle katselurauhansa takaamiseksi.

Kun vastausta ei kuulunut, 

valitsin mieleiseni. 
Ei vaikeaa. 

Sisäänkantokin oli helppo. 

Niinkuin meille. 

Posteljoonit, tai postijoonelit, 
kuten esikoinen tapasi pienempänä sanoa, 
saattoivat kyllä olla eri mieltä. 
Mutta luulivat talostamme uloskävelyn sentäs olevan helpompaa kuin sisäänkannon. 
Mutta väärin. 
Olin näet saanut edeltävästi myyjäliikkeeltä ohjeeksi purkaa kuorman ja tarkistaa tuotteet kuljettajan läsnäollessa 
mahdollisten kuljetusvaurioiden varalta. 

Toinen, 
työparilleen ei niin lojaali yksilö, 
livahti liukkaasti takaisin kuskin paikalle heti
kun pääsi eroon kantamuksistaan. 
Tämä toinen taas,
panttivangiksi jäänyt, 
yritti hänkin ensin pakoa. 
Nopeasti olisi pitänyt laittaa nimeä alle 
ja niin olisimme sujut. 
Juu juu.  
Vaan aika nopeasti kyllä omaksui uuden, yllättäen muuttuneen, 
roolinsa ja alkoi tuijottamaan alistuneena seinää, kun kerroin myyjäliikkeen meille suomasta tarkastajan tehtävästä. 

Siinä sitten miehen kanssa revittiin pahvia sohvien ympäriltä noin puolikkaan sademetsän verran. 
Todettiin kuljetusvaurioita nolla. 
Päästettiin postijooneli vapaaksi. 

Muutama sekunti siinä meni,
 kunnes tajusin, 
että sohvanrungon lisäksi jalat olisi kyllä kivat. 
Varsinkin kun olin tilannut ihanan trendikkäät mustat puikkojalat.
Mutta niitä ei ollut missään. 
Oli vain sitä kuuluisaa meidän tuuria, 
kuten mies asian ilmaisi. 
Ryntäsin ikkunaan kuin pahimmassakin hädässä konsanaan. 
Mutta kuljettajat olivat jo kaahanneet paikalta. 
Soitin käännyttääkseni takaisin,
mutta olivat sulkeneet puhelimen. 
Miksi lie. 

Päätimme vielä repiä viimeiset pahvit sohvien alta ennen kuin lähtisimme avaamaan ääntämme myyjäliikkeeseen. 
Niin ja ruuvauttamaan jalat mallikappaleista parempaan käyttöön. 
Mutta kas vain. 
Joku neropatti olikin piilottanut paketilliset jalkoja sohvien alle. 
Siis kuka tekee sellaista? 

Nyt olen mittaillut katseellani sohvia noin kuukauden päivät. 
Ja pohtinut minkälaiset koristetyynyt niille sopisi parhaiten. 
Voitteko kuvitella? 
Minä. 
En tahdo itsekkään uskoa olleeni näin kärsivällinen. 
Näin harkitsevainen. 
Meinaan haljeta ylpeydestä. 

Lopulta tein päätökseni. 
Selailtuani valikoimaa, no, aika monta tuntia. 
Kaksi Klaus Haapaniemen kissatyynyä ei jättänyt minua rauhaan. 
Päätin ehdottaa niitä miehelleni. 
Aloitin keskustelun kysäisemällä mitä hän on miettinyt, 
että tekisimme sohvatyynyjen suhteen. 
Hän oli kuulemma ajatellut, 
että kaivaisimme kaapista jotkut vanhoista tyynyistämme ja laitaisimme ne sohvalle. 
Niitä kun riittäisi.
Minä sanoin, 
että hän oli kyllä nyt ajatellut hiukan väärin. 
Yksikään kaapin perällä oleva tyyny kun ei ollut kyllin hyvä näille sohville. 
Ja sitten kerroin oman ajatukseni. 
Että kerrankin panostaisimme tyynyihin oikein kunnolla. 
Niin rutkasti, 
että uusia ei tarvitsisi hankkia moneen vuoteen. 
Hän tietysti halusi lausunnosta nauhoitteen, 
jonka voisi sitten soittaa minulle muutaman kuukauden päästä, 
kun suurella todennäköisyydellä rupeaisin pyörtämään puheitani. 
Lupasin sen auliisti. 
Lisäksi lupasin oma-aloitteisesti myös, 
että jos moista tapahtuisi, 
niin hänen ei tarvitsisi osallistua seuraavien yksilöiden hankintakustannuksiin. 

Mutta vaikka olenkin keskivertoa muutoshaluisempi yksilö, 
mitä kodin sisustamiseen tulee, 
niin ihan vilpittömästi uskon, 
että näitä tyynyjä jaksaa katsella pidempäänkin. 
Valitsin ultimaattisesti ihanimmat jotka löysin.
Lopulta kuitenkin vain toinen kissapäällinen päätyi kassalle asti ja hänen seurakseen valitsinkin ikonisen Artekin Zebra -tyynyn. 
Yksi sellainen meiltä löytyykin jo entuudestaan, joten sopii hyvin joukkoon.

Kissatyyny on siitä ovela, 
että sen toisella puolella on eri kuva. 
Joten käytännössä kaksi tyynyä yhden hinnalla. 
Ja erikätevä tällaiselle tuuliviirille. 
Mutta luulen, että useimmiten sohvallamme majailee tuo säikähtänyt kissa. 
Hän on niin liikkis. 
Vienyt sydämeni täysin. 

 

Tuon edellisen Zebra -päällisen kanssa meillä kävi muuten uskomaton tuuri. 
Viime Jouluna ostimme nojatuolin yhteiseksi joululahjaksemme. 
Ja olimme liikkeellä kreivin aikaan. 
Nimittäin jos ostosten loppusumma ylitti tietyn rajan, 
sai ostoksesta sata euroa alennusta. 
Olimme yhden euron päässä tuota maagista rajaa. 
Olisin voinut toki valita tuolin kylkeen 
kolmen euron joulukoristeen, 
joka oli putiikin edullisin tuote, 
mutta mitä hauskaa siinä olisi ollut?
Päätin korjata alennusasian tuolla kauan haaveilemallani tyynyllä. 
Jota en muuten olisi raaskinut hankkia. 
Hinta suolaiset 68 euroa.
Mutta näin ollen saimmekin sen ilmaiseksi ja tuolista vielä 
32 euroa alennusta. 
Voitteko kuvitella?