Sisustus kaikkien ja erityisesti kaikki sisustuksen puolesta

Sisustus kaikkien ja erityisesti kaikki sisustuksen puolesta

Viime Jouluna lanseerasimme mieheni kanssa välillemme uuden joululahjaperinteen.

Kaikki lähti siitä kun tiedustelin häneltä mahdollista joululahjatoivetta. 

Pitkän pohdinnan jälkeen hän ilmoitti, että voisin hankkia hänelle boksereita. 

Kieltäydyin kunniasta. 

Niin tylsää lahjaa en yksinkertaisesti suostuisi antamaan. 

Itse taas en keksinyt senkään vertaa mitä olisin häneltä toivonut. 

Vuosien varrella kun olemme jo ostaneet toisillemme kaikki perinteiset lahjat kelloista koruihin. 

Puhumattakaan siitä kuinka paljon kaikenlaista olemme ihan itse itsellemme hankkineet aikuisikämme aikana. 

Emme siis kertakaikkiaan tarvinneet enää mitään henkilökohtaisia hyödykkeitä. 

Moni varmasti kuvittelee nyt, että viime Jouluna sitten ostimme Saharaan vuohen tai jotakin muuta yhtä jaloa. 

Mutta mitäpä vielä. 

Minä ehdotin, että voisimme alkaa ostamaan yhteisiksi joululahjoiksi huonekaluja ja muuta vähän hintavampaa sisustustavaraa. 

Ja mies komppasi täysillä.

Ensimmäinen yhteinen joululahjamme oli tämä tuoli. 

Sen jälkeen päässäni alkoi surrata ajatukset Mehiläispesästä ja kaikista muista upeista klassikoista. 

Miksi Joulun piti olla vain kerran vuodessa?

Juuri kun oli niin paljon uusia ideoita ja tarpeita. 

Mitä muita juhlapäiviä voisimme valjastaa kotimme kohentamiseen?

Sitten muistin kaksivuotiaamme säästöpossun. 

Joten eipä hätiä mitiä.

Sinne olimme tallettaneet hänen ristiäis- ja syntymäpäivälahjoiksi saamansa rahat. 

En ollut halunnut ostaa niillä vaatteita tai mitään muutakaan unholaan jäävää. 

Olin odotellut inspiraatiota jostakin pysyvämmästä.

Ja sitten sen keksin. String Pocketin nimittäin. 

Näen jo sieluni silmin kuinka aikoinaan poraamme tuon hyllyn myös hänen ensiasuntonsa seinään ja hän voi sitten ylpeyttä puhkuen kertoa tuttavilleen sen olleen hänellä jo pikkupojasta lähtien. 

Nimenomaan siitä hän tulee minua kiittämään, eikä mistään potkuhousuista jotka olisimme voineet vaihtoehtoisesti hankkia. 

Niimpä kysyin kaksivuotiaaltamme haluaako hän hankkia rahoillaan itselleen designia.

Ja hän halusi.

Suuntasimme siis välittömästi ostoksille. 

Nyt te pidätte minua varmasti ihan kauheana äitinä, taas kerran. 

Mutta ei se mitään. 

Niin minäkin pidin. 

Onneksi kuitenkin keksin kiikuttaa pojan heti sisustusostosten jälkeen lelukauppaan. 

Siellä sitten kevennettiin niin meikäläisen omatuntoa kuin vielä vähän lapsen säästöpossuakin. 

No niistä muista juhlapäivistä sitten. 

Mieheni ja minun syntymäpäivien väliin mahtuu useampikin kuukausi, joten niiden yhdistäminen ei valitettavasti tunnu luontevalta. 

Synttäreiden aikaan ei ole siis odotettavissa mitään kotia mullistavia tuotteita. 

Mutta tottakai jotain extrahuomioita pitäisi silti saada. 

Vaikka sitten niitä koruja tai huiveja joita en tarvitse. 

Mutta homma meni niin, että syntymäpäiväni aamuna ei lahjoja kuulunut. 

Kun kello siirtyi jo melkein aamupäivän puolelle pyysin miestäni kyyditsemään minut Vepsäläiselle. 

Nyt olisi pakko paikkailla tilannetta itse jotenkin, ettei menisi ihan masisteluksi. 

Ilmeisesti mieheni tuntee minut jokseenkin hyvin, sillä autossa hän kysäisi tarkkanäköisesti, että kai ymmärrän, että jotain kivaa on vielä tulossa. 

Oloni koheni hieman, mutta koska nokka oli jo melkein tuttujen lasiovien sisäpuolella, en suinkaan voinut enää olla lahjomatta itseäni. 

Niimpä siis valkkasin itselleni jotain pientä kivaa. 

Tarkemmin ottaen tämän linnun. 

Olisin ehkä voinut elää ilmankin, mutta jotain oli pakko saada. 

Ja onhan tämä kyllä aika söpö. 

Lintua ihan pikkuisen parempi lahja oli se, että mieheni oli kutsunut läheisiäni yllätyksenä juhlistamaan ikääntymistäni. 

Tai no haistoin juhlat kyllä. 

Ensinnäkin mies hengitti ihan eri tavalla, eikä töistä tultuaan vaihtanut heti shortseja jalkaan. 

Varmoja merkkejä. 

Sanoinkin, että turha huijata vanhaa juhlien järjestäjää ja aloin laittautumaan iltaa varten. 

Vaikka juhlat ei tulleet täysin yllätyksenä, hämmästystä minussa sen sijaan herättää se, että vuosi toisensa jälkeen ympärilläni on edelleen niin monta ihanaa ja upeaa ihmistä. 

Sain joskus ystävältäni magneetin jossa luki "Tulet aina olemaan ystäväni. Tiedät minusta liikaa." 

Että liekkö siinä sitten syy. 

Ja etteikö muka syntymäpäivät voisi sittenkin kohentaa kotia. 

Tälläisen kukkaloiston keskellä saan nyt leikkiä taas hitusen aikuisempaa. 

"Ei huono." 

                - J. Uotinen