Ensimmäinen vuosipäivä

Ensimmäinen vuosipäivä

Meillä on nyt talomme kanssa yhteistä historiaa takanamme vuosi. 

Tätä virstanpylvästä juhlimme ex-tempore, mitenkäs muutenkaan, oman perheemme kesken.

Vuosi sitten saimme avaimet käteen. 
Tyhjän olohuoneemme lattialla nautimme tuolloin noutoruokaa juhlan kunniaksi ja tankkasimme tulevaa muuttopäivää varten. 
Ilmassa oli käsinkosketeltavaa odotusta ja riemua. 

Talo onkin lunastanut odotuksemme moninkertaisesti.

Vaikka en oikeastaan osaa edes tarkkaan määritellä mitä odotin, niin odotin silti ihan mahdottomasti. 

Koska luonteeni on sellainen. 

No pihamaalle ainakin sysäsin rutkasti paineita. 

Mutta en siltikään osannut arvata kuinka ihanalta tuntuisikaan kävellä paljain jaloin kesäillassa istutuslaatikolle ja taittaa sieltä mintun oksa iltapalasmoothien joukkoon.

Tai kuinka onnellisena nukahtaisi lapsi, joka on saanut vetää trampalla flikkejä ja mitäliebäkkejä koko hereilläoloaikansa. 

Tämä talo on antanut meille niin paljon. 

Ainoa päivä jolloin meinasin vaihtaa rahaan tämän kaiken, koitti vain hetki muuttomme jälkeen.

Ennen kauppoja kuntotarkastaja tiesi kertoa, että entisaikojen hyviä rakennustapoja kunnioittaen talon lämmitysvesiputket oli vedetty lattian alle eristeiden sekaan.
Hänen mukaansa riittäisi kun seuraisimme mittarin painelukemaa.
Jos se pysyisi tietyllä tasolla olisi kaikki hyvin. 
Jos taas paine laskisi, tarkoittaisi se jokun putkista prakanneen ja vesien valuneen rakenteisiin. 
Ihan tosi hyvä. 
Sitähän me varmasti jäisimmekin odottelemaan.

Mies parkakin ehti jo muutamassa viikossa kuihtua useamman kilon, kun hyppäsi kymmenen minuutin välein tarkistamassa sitä kuuluisaa mittarilukemaa.

Niimpä kutsuimme lvi-asiantuntijat pelipaikoille. 
Pintavetoa sen olla piti. 
Ja tässä kohtaa meikäläinenkin oli hyvinkin suostuvainen menemään mielenrauha edellä, estetiikasta viis. 

Eihän nämä putket silmää hivele, mutta ainakin voimme nukkua yömme rauhassa. 

Mutta iso jaksuhali hänelle, joka joutuu aikanaan vaihtamaan tuon tapetin tuonne putkien alle. 
Kiinnikkeitä on puolen metrin välein, jotta varmasti pysyy. 

Eräänä kauniina kesäaamuna uusi järjestelmä sitten polkaistiin käyntiin. 
Enää ei tarvitsisi murehtia. 
Paitsi, että muutamaa tuntia myöhemmin oli kuitenkin sitten pahemman luokan härdelli päällä. 

Olin juuri saanut kuopuksen päiväunille.
Esiteini yökyläkavereineen sen sijaan vetelehti vielä yökkäreissään. 
Talomme rauhan rikkoi yllättäen korvia huumaava pauke. 
Ääni kuulosti siltä kuin joku olisi kaatanut kokoseinänkirjahyllyn, sellaisen tummanruskean josta löytyy lastenlasten kuvat sekä tietosanakirjasarja, useita kertoja sekunnissa maahan. 
Eli aikamoista tykitystä. 
Samanaikaisesti lähti palohälyttimet, kaikki ne kymmenen keskenään kommunikoivaa, soimaan. 
Koirat haukkuivat henkensä edestä. 

Paikallistin paukkeen tulevan pannuhuoneesta. 
Oven avatessani näin lämmityskattilan savuavan. 

Oman elämäni turvallisuuspäällikkönä karjuin, että kaikki ulos ihan helvetin äkkiä. 
Tytär ei ole tähän päivään mennessä tullut pyytämään tuosta kirosanasta euron korvausta, vaikka sopimuksemme siihen oikeuttaisikin. 
Hänkin tiesi, että nyt oli tosi kyseessä. 
Tytär ja hänen ystävänsä toimivatkin ääntä nopeammin ja luotsasivat myös koirat mukanaan ulos. 
Itse revin juuri nukkumaan asetelleeni taaperon ylös pinnasängystä. 
Omistamillamme tavaroilla ei ollut luonnollisesti pätkääkään väliä, mutta riivin silti villatakin mukaani matkalla ulos. 
Olisi edes jotain lämmintä tulevaksi talveksi, koska auttamatta omaisuutemme oli nyt palamassa taivaan tuuliin. 

Palokunta oli paikalla hetkessä. 
Palomestarin pikainen visiitti sisätiloihin osoitti tilanteen kuitenkin luultua ihan tosi paljon paremmaksi. 
Hän tiesi kertoa minun näkemäni savun olleenkin, luojan kiitos, varoventtiilin ulos suihkuttamaa vesihöyryä. 
Kattila oli keittänyt yli. 
Aamulla asetetut säädöt oli pielessä. 

Selvisimme säikähdyksellä. 
Asetukset korjattiin ja lisäyllätyksiltä ollaan sittemmin vältytty. 

Mutta seistessäni tuolloin ulkona lapsi- ja koirakatraan kanssa, 
edelleen hieman hyperventiloivana, 
en ollut ihan varma oliko tämä nyt sitä mitä oli kannattanut odottaa. 
Vai olisiko kenties sittenkin kivempi asua taloyhtiössä jossa kaikki hoidettiin puolestasi ja huomaamatta. 
Jossa suurin ongelmasi oli, kuinka luikkisit mahdollisimman huomaamattomasti ja jälkiä jättämättä kotiisi, kun olit taas kerran unohtanut vahaajapirulaisen saapuvan kiillottamaan rappukäytävän lattioita. 

Onneksi en kuitenkaan lähtenyt äkkipikaistuksissani soittelemaan Jetrolle. Sillä kaikki loput 364 päivää ovat olleet asumisen arvoisia. 

Kiitoksena kuluneesta vuodesta olemme aikeissa lahjoa taloamme uudella katolla. 
Tätä varten kilpailutimme useita kattofirmoja hyvinkin tarkkaan. 
Talollemme kun kelpaa vain paras ja halvin. 
Meiltä tiedusteltiin tarjouskierroksen aikana useampaan otteeseen, että vuotaako katto vai mistä innostus remonttiin. 
Ei. Herran tähden ei. 
Samainen kuntotarkastaja vain tiesi kertoa katon olevan vanha ja aikalailla käyttöikänsä päässä. 
Kaltaisillemme varmistelijoille se tarkoittaa talon olevan viittä vaille pilalla. 
Vain massiiviset ja nopeat varotoimet tulevat siis kohdallamme kyseeseen. 

Kattokuulumisista raportoin teille varmastikin piakkoin!