Lomatärpit
Lomatärpit
Pieni satunnaisotos siitä mitä tuli tehtyä, missä käytyä ja mitä hankittua.
Tallipiha
Tämä ihana pihapiiri sijaitsee Tampereella Finlaysonin tehdasmiljöössä.
Tallipihalla järjestetään erilaisia tapahtumia ja markkinoita.
Käsittääkseni.
Mutta vaikka mitään varsinaista tapahtumaa ei olisi tiedossa niin koettavaa riittää silti:
Kauniita vanhoja rakennuksia, pikku puoteja, lasten leikkipaikka, eläimiä.
Lähinnä kanoja.
Vihaan kanoja.
Että meidän ei kannata mennä niiden takia.
Mutta muitten asioiden takia kylläkin.
Kuten suklaapuodin.
Satuimme paikalle SuviVintage - tapahtuman aikaan.
Ihan sattumalta.
Juuri kun olin päättänyt alkaa arvostamaan kaikkea vanhaa ihan tosissaan.
Mikä tuuri!
Löysin tällaiset korut
Sormuksen olen nimennyt Kirka-sormukseksi.
Koska tästä tulee mieleen Kirkan vaimo
Paula Nummela ja hänen suunnittelemansa korut.
Vaikkei varmaan ole sinne päinkään.
Mutta silti.
Minulle se on Kirka-sormus.
Kuopus sai kauan kuolaamani sienipallin ihanasta pikku putiikista.
Esikoinen taas valitsi itselleen miniatyyriversion Sylvanian Family -taloonsa.
Kuinka söpö!
Aivan ihanaa oli myös lonksutella kiireettömästi hevoskyydillä tehdasmiljöössä.
Meitä luultiin varmaan joksikin kuninkaallisiksi.
Lounaalla kävimme lähistöllä sijainneessa italialaisessa ravintolassa.
Salaatin kylkeen tilasin lasillisen valkkaria.
Sitten suunnistimme takaisin Tallipihalle.
Lounasviinin innoittamana ostin itselleni supersöpöjä nukkekodinkalusteita.
Itselleni.
Eikä minulla ole nukkekotia.
Ja mies sanoi ettei tulekkaan.
Kunnes heittäydyin hankalaksi.
Olin kärsivä. Voivottelin.
Mitä näillä upeilla kalusteilla nyt tehtäisiin?
Turhaanko nämä ostettiin?
Eikö hän ymmärtänyt, että oli kymmeniä kertoja edullisempaa sisustaa nukkekotia kuin oikeaa taloa?
Olisi onnellinen.
Seuraavana päivänä lähdimme Porvooseen.
Eikä vähiten sen takia, että siellä sijaitsee satumainen lelukauppa Riimikko.
Tunnettu nukkekodin tarvikkeistaan.
Hankin sieltä pianon.
Jos olisimme käyneet Fazer-musiikissa,
tuttavallisemmin Musafasulla,
olisimme vastaavan hankinnan jälkeen olleet 10200 euroa köyhempiä.
Tämä maksoi vain 12 euroa ja pianojakkara 4.
Mutta muuten tarjonta ei sykähdyttänyt.
Innostukseni alkoi hiipua.
Mies lupasi, että voisin sittenkin hankkia
nukkekodin.
Kyllä hän kestäisi.
Tai vaikka vitriinin.
Ja kalustaa sen.
Mutta olin jo keksinyt haluta renginkaapin näille tavaroille.
Sopivaa vaan ei löytynyt.
Ei vaikka käänsin jokaisen kiven sinä päivänä.
Sitten olikin jo liian myöhäistä.
Ei inspannut enää.
Nyt pyörittelen näitä minikalusteita pitkin kotia ja mietin, että mitä tuli tehtyä.
Että mikä idea?
Tämä on kesän must-kohde.
Esikoinenkin tuntee alueen jo kuin omat taskunsa.
Siksi en ollutkaan kovin huolissani kun hän kaverinsa kanssa katosi kuin pieru Saharaan heti kun olin ehtinyt kustantaa maagisen hupirannekkeen hänen kätöseensä.
Tänä vuonna myös kuopus pääsi laajentamaan laiterepertuaariaan edes hiukan.
Oli Possujunassa ja Leppäkertussa.
Aiemmin on ollut liian pieni.
Silloinkin kuitenkin kiikutimme tuon jokeltelevan pötkylän karuselliin.
Istuttiin kahvikupissa.
Maksettiin siitä miehen kanssa
8 euroa per naama.
Ja pikkukaverin ainoa mielenkiinnonkohde oli kahvikupin keskellä sijaitseva tanko.
Sitä se siinä sitten räpelöi minuutin verran
16 euron edestä.
Mutta nyt ymmärtää jo laitteiden päälle.
Aamupuuro sujahtaa kurkusta kuin leikiten kun hän tähtää ensi kesäksi yli 100 sentin pituuteen.
Sitten ei tarvitsi enää puksuttaa Possujunalla 60 metrin tuntinopeudella.
Aivan uusi valloitus oli myös Koiramäki.
Olin menettää viimeisetkin järjen rippeet.
Niin oli upea paikka.
Ajattelinkin ottaa yhteyttä Särkänniemen pomoon ja kysäistä onko joku näistä taloista vielä vapaana.
Me voisimme muuttaa.
Uskon, että sulautuisin hyvin joukkoon.
Tarvittaessa voisin toimia silloin tällöin vaikka varalaamana ja kattaa näin osan asumiskustannuksista.
Kaukana ovat ne lapsuuspäivät kun kävin
Top Spinissä kolmetoista kertaa putkeen.
Tai kun huusin Rainbowssa kurkku suorana, että ottaa pimpin pohjasta.
Viisi-vuotiaana se oli ihan ok.
Mutta ei enää.
Niimpä sonnustauduin nilkkapituiseen mekkoon.
Paikan päällä harmittelin, että voivoi kun äiti ei nyt voi tulla mihinkään sellaiseen laitteeseen jossa turvapuomi pitäisi saada jalkojen väliin.
Vain löllit laitteet tulisivat kysymykseen.
Kuitenkin.
Kun päivän seurasin muiden hurvittelua,
en voinut välttyä laitekateudelta.
Niimpä viimemetreillä tein myönnytyksen siveyssäädösten suhteen ja kiipesin Äx:ään rullaten mekkoni vyötärölle.
Sen jälkeen olikin sopiva aika lähteä kotiin.
Tytärkään ei hangotellut vastaan.
Lähinnä kanoja.
Vihaan kanoja.
Että meidän ei kannata mennä niiden takia.
Mutta muitten asioiden takia kylläkin.
Kuten suklaapuodin.
Ihan sattumalta.
Juuri kun olin päättänyt alkaa arvostamaan kaikkea vanhaa ihan tosissaan.
Mikä tuuri!
Löysin tällaiset korut
Sormuksen olen nimennyt Kirka-sormukseksi.
Koska tästä tulee mieleen Kirkan vaimo
Paula Nummela ja hänen suunnittelemansa korut.
Vaikkei varmaan ole sinne päinkään.
Mutta silti.
Minulle se on Kirka-sormus.
Kuopus sai kauan kuolaamani sienipallin ihanasta pikku putiikista.
Esikoinen taas valitsi itselleen miniatyyriversion Sylvanian Family -taloonsa.
Kuinka söpö!
Aivan ihanaa oli myös lonksutella kiireettömästi hevoskyydillä tehdasmiljöössä.
Meitä luultiin varmaan joksikin kuninkaallisiksi.
Lounaalla kävimme lähistöllä sijainneessa italialaisessa ravintolassa.
Salaatin kylkeen tilasin lasillisen valkkaria.
Sitten suunnistimme takaisin Tallipihalle.
Lounasviinin innoittamana ostin itselleni supersöpöjä nukkekodinkalusteita.
Itselleni.
Eikä minulla ole nukkekotia.
Ja mies sanoi ettei tulekkaan.
Kunnes heittäydyin hankalaksi.
Olin kärsivä. Voivottelin.
Mitä näillä upeilla kalusteilla nyt tehtäisiin?
Turhaanko nämä ostettiin?
Eikö hän ymmärtänyt, että oli kymmeniä kertoja edullisempaa sisustaa nukkekotia kuin oikeaa taloa?
Olisi onnellinen.
Seuraavana päivänä lähdimme Porvooseen.
Eikä vähiten sen takia, että siellä sijaitsee satumainen lelukauppa Riimikko.
Tunnettu nukkekodin tarvikkeistaan.
Hankin sieltä pianon.
Jos olisimme käyneet Fazer-musiikissa,
tuttavallisemmin Musafasulla,
olisimme vastaavan hankinnan jälkeen olleet 10200 euroa köyhempiä.
Tämä maksoi vain 12 euroa ja pianojakkara 4.
Mutta muuten tarjonta ei sykähdyttänyt.
Innostukseni alkoi hiipua.
Mies lupasi, että voisin sittenkin hankkia
nukkekodin.
Kyllä hän kestäisi.
Tai vaikka vitriinin.
Ja kalustaa sen.
Mutta olin jo keksinyt haluta renginkaapin näille tavaroille.
Sopivaa vaan ei löytynyt.
Ei vaikka käänsin jokaisen kiven sinä päivänä.
Sitten olikin jo liian myöhäistä.
Ei inspannut enää.
Nyt pyörittelen näitä minikalusteita pitkin kotia ja mietin, että mitä tuli tehtyä.
Että mikä idea?
Särkänniemi
Tämä on kesän must-kohde.
Esikoinenkin tuntee alueen jo kuin omat taskunsa.
Siksi en ollutkaan kovin huolissani kun hän kaverinsa kanssa katosi kuin pieru Saharaan heti kun olin ehtinyt kustantaa maagisen hupirannekkeen hänen kätöseensä.
Tänä vuonna myös kuopus pääsi laajentamaan laiterepertuaariaan edes hiukan.
Oli Possujunassa ja Leppäkertussa.
Aiemmin on ollut liian pieni.
Silloinkin kuitenkin kiikutimme tuon jokeltelevan pötkylän karuselliin.
Istuttiin kahvikupissa.
Maksettiin siitä miehen kanssa
8 euroa per naama.
Ja pikkukaverin ainoa mielenkiinnonkohde oli kahvikupin keskellä sijaitseva tanko.
Sitä se siinä sitten räpelöi minuutin verran
16 euron edestä.
Mutta nyt ymmärtää jo laitteiden päälle.
Aamupuuro sujahtaa kurkusta kuin leikiten kun hän tähtää ensi kesäksi yli 100 sentin pituuteen.
Sitten ei tarvitsi enää puksuttaa Possujunalla 60 metrin tuntinopeudella.
Aivan uusi valloitus oli myös Koiramäki.
Olin menettää viimeisetkin järjen rippeet.
Niin oli upea paikka.
Ajattelinkin ottaa yhteyttä Särkänniemen pomoon ja kysäistä onko joku näistä taloista vielä vapaana.
Me voisimme muuttaa.
Uskon, että sulautuisin hyvin joukkoon.
Tarvittaessa voisin toimia silloin tällöin vaikka varalaamana ja kattaa näin osan asumiskustannuksista.
Mutta haaveilut sikseen.
Laitteista sen sijaan:
Ajattelin olla kaukaa viisas ja välttyä kaikilta hurjilta kieputtimilta. Kaukana ovat ne lapsuuspäivät kun kävin
Top Spinissä kolmetoista kertaa putkeen.
Tai kun huusin Rainbowssa kurkku suorana, että ottaa pimpin pohjasta.
Viisi-vuotiaana se oli ihan ok.
Mutta ei enää.
Niimpä sonnustauduin nilkkapituiseen mekkoon.
Paikan päällä harmittelin, että voivoi kun äiti ei nyt voi tulla mihinkään sellaiseen laitteeseen jossa turvapuomi pitäisi saada jalkojen väliin.
Vain löllit laitteet tulisivat kysymykseen.
Kuitenkin.
Kun päivän seurasin muiden hurvittelua,
en voinut välttyä laitekateudelta.
Niimpä viimemetreillä tein myönnytyksen siveyssäädösten suhteen ja kiipesin Äx:ään rullaten mekkoni vyötärölle.
Sen jälkeen olikin sopiva aika lähteä kotiin.
Tytärkään ei hangotellut vastaan.
Kalajoki
Joka kesä pyörähdämme myös Kalajoella.
Tuolloin mökkeilemme kummieni luona.
Nautimme hyvästä seurasta ja luomoavista auringonlaskuista.
Koska suurin osa teistä, rakkaat lukijat,
ei voi tulla kummieni mökille,
suosittelen teitä menemään kiipeilypuisto Pakkaan.
Sielläkin on tosi kivaa.
Lisäksi Antiikkimakasiinit on toiminut vuotuisena pyhiinvaelluskohteenani.
Mutta se on nyt kokonaan sulki.
Eli sinne ei kannata mennä.
Pakko vielä tähän loppuun kertoa:
Tehän tiedätte, että otan kodinturvallisuuden hyvin vakavasti.
Mikä tahansa laite saattaa prakata hetkenä minä hyvänsä tuhoten koko maallisen omaisuutemme.
2-vuotiaammekin tietää mitä
turvallisuuskierros tarkoittaa.
Siis sitä, että muu perhe istuu autossa kun äiti vielä kymmenennen kerran tarkistaa, että nettiboksi ja muut kumppanit on ihan tosissaan kiinni ennen kuin poistutaan lähikauppaan.
Niin.
Niin asiat voi viedä vieläkin pidemmälle.
Edes oma kekseliäisyyteni ei olisi moiseen
riittänyt.
Kummini nimittäin alkoivat eräänä iltana kertomaan mökillä kuinka herkästi heidän hellansa saattaa mennä päälle.
Ihan ohi kulkiessa.
Tuosta vain.
Ja nyt on uusi, ei niin itsestään lämpenevä, hella hakusessa.
Seuraavana päivänä oli ihmetys suuri kun nousin keittämään aamukahvia.
Kummini olivat lähteneet asioille jo kukonlaulun aikaan ja vieneet sitten reunimmaiset nupit mukanaan,
ne herkimmin kääntyvät.
Etteivät sitten kääntyillessään kärventäisi unten maille jäänyttä kummityttöä perheineen.
Arvostan.
Koska suurin osa teistä, rakkaat lukijat,
ei voi tulla kummieni mökille,
suosittelen teitä menemään kiipeilypuisto Pakkaan.
Sielläkin on tosi kivaa.
Lisäksi Antiikkimakasiinit on toiminut vuotuisena pyhiinvaelluskohteenani.
Mutta se on nyt kokonaan sulki.
Eli sinne ei kannata mennä.
Pakko vielä tähän loppuun kertoa:
Tehän tiedätte, että otan kodinturvallisuuden hyvin vakavasti.
Mikä tahansa laite saattaa prakata hetkenä minä hyvänsä tuhoten koko maallisen omaisuutemme.
2-vuotiaammekin tietää mitä
turvallisuuskierros tarkoittaa.
Siis sitä, että muu perhe istuu autossa kun äiti vielä kymmenennen kerran tarkistaa, että nettiboksi ja muut kumppanit on ihan tosissaan kiinni ennen kuin poistutaan lähikauppaan.
Niin.
Niin asiat voi viedä vieläkin pidemmälle.
Edes oma kekseliäisyyteni ei olisi moiseen
riittänyt.
Kummini nimittäin alkoivat eräänä iltana kertomaan mökillä kuinka herkästi heidän hellansa saattaa mennä päälle.
Ihan ohi kulkiessa.
Tuosta vain.
Ja nyt on uusi, ei niin itsestään lämpenevä, hella hakusessa.
Seuraavana päivänä oli ihmetys suuri kun nousin keittämään aamukahvia.
Kummini olivat lähteneet asioille jo kukonlaulun aikaan ja vieneet sitten reunimmaiset nupit mukanaan,
ne herkimmin kääntyvät.
Etteivät sitten kääntyillessään kärventäisi unten maille jäänyttä kummityttöä perheineen.
Arvostan.
Kommentit
Lähetä kommentti